VALTUUSTON KOKOUS 5.9.2016

 

Kyselytunti

 

Salossa järjestettiin Outfox Festival 29.7. – 30.7.2016. Tuon festivaalin järjestämisestä eivät kaikki kuntalaiset ole olleet mielissään. Olen saanut yhteydenottoja ja kyselyitä siitä miksi tilaisuudessa oli VIP-vieraita. Närää on herättänyt myös se, että kaupunkimme on supistanut jatkuvasti pienten paikallisten yhdistysten avustuksia ja aina ei ole suopeasti kannustettu myöskään pieniä yrittäjiä kehittymään alallaan. Nyt avustuksen kohteena on ollut yritys.

Festivaalin järjesti LHFK Events Oy, yrityksen kotipaikaksi on nimetty Salo. Huomioitavaa yrityksen omistussuhteissa on se, että yrityksen toimijat asuvat pääkaupunkiseudulla ja maksavat näin henkilökohtaiset veronsa myös sinne.  

Kysynkin nyt kaupunginjohtajalta:

 

  1. Mitkä olivat 6000 euron avustuksen perusteet, kuka päätöksen teki  ja mistä talousarvion kohdasta tuo raha otettiin ?
  2. Onko kaupunki jatkossa mukana tulevissa vastaavissa tapahtumissa ja jos on, millä tavalla kaupungin ajatellaan hyötyvän järjestetyistä tapahtumista?
  3. Lisäksi, jos osallistutaan tämän tapaisten tilaisuuksien sponsorointiin, niin millä tavalla sponsorointi tulee vaikuttamaan paikallisten pienten yhdistysten myönnettäviin vuotuisiin avustusmääriin? Avustaako kaupunki myös jatkossa jo paikkakunnalla toimivia muita pieniä yrityksiä, esim. messutapahtumien kustannuksissa?
  4. Salon kaupunki sai myös VIP-lippuja sponsoroimaansa tilaisuuteen. Kuinka monta lippua kaupunki sai? Kenelle nuo liput jaettiin ja millä perusteella osallistujat valittiin ? Kahden päivän VIP-lipun arvohan oli 162,50€/kpl
  5. Saiko VIP- vieraat korvausta/ palkkiota tai edustusrahaa kaupungilta ja kuinka paljon?

 

Salossa 5.9.2016

 

Ritva Sinervo, KD sitoutumaton